Eka viesti kahteen kuukauteen.
Nonnin nyt on tämäkin sitten katsottu. Aloitin ekan kauden heti, kun sain katsottua
stay nightin, eli 14. helmikuuta 2012. Sain sen katsottua muutamassa päivässä ja sen tuskallisen cliffhangerin jälkeisen odottelun päätyttyä heti 7. huhtikuuta jatkoin kakkoskaudella.
|
Tämä kuva toimii niin paljon paremmin mustataustaisella sivulla ;__; |
Fate/Zero kertoo ajasta 10 vuotta ennen Fate/stay nightia, edellisestä eli neljännestä Graalin maljan sodasta. Seitsemän isäntää ja palvelijaa kokoontuvat Fuyukin kaupunkiin
taistelemaan maljasta kuolemaansa saakka. Jokainen yrittää tehdä
kaikkensa saavuttaakseen tuon tarujen maljan, joka toteuttaa omistajansa
toiveet. Kaikki muut, paitsi
Kotomine Kirei, jolla ei ole
yhtäkään syytä, miksi taistella maljasta. Hänen kiinnostuksensa herättää
kuitenkin kylmäverinen maagintappaja
Emiya Kiritsugu, joka osallistuu
myös sotaan, palvelijanaan
Saber.
Ensimmäinen puolisko oli mielestäni aika tylsä. Siinä vaan selitettiin ja selitettiin ja selitettiin. Tulihan siinä toki uusiakin asioita ja oli varmasti hyödyllistä etenkin sellaisille katsojille, jotka ei vät ole nähneet tai pelanneet Fate/stay nightia. Jos eka kausi oli kuitenkin minun mielestäni, joka ei ole lukenut alkuperäistä novellia, noinkin tylsähkö, mietin miten novellin lukeneet jaksoivat katsoa sen. Sitten ajattelin, että aikamoista kiinnostusta se vaatii jaksaa lukeakin jotain tuollaista (tästä huomaa etten ole pitkien ja "hitaiden" kirjojen ystävä :D).
Toinen puoli oli tosin mielestäni
todella hyvä nautin joka jaksosta lukuunottamatta sitä Kerii-hömpötystä joka oli osittain aika tylsänoloinen
koska fanitan vain Saberia koska en oikein saanut välillä selvää, että mistä ihmeestä oli oikein kysymys. Mutta muuten, ykköskauden ekat jaksot oli tosi hyviä vaikka tylsenikin loppua kohden ja kakkoskausi oli loppuun asti katsomisen arvoinen.
Hahmoista olen kovin samaa mieltä kuin stay nightissakin: ihan kivoja.
Emiya Kiritsugu oli välillä ärsyttävä ja välillä ihan ymmärrettävä ja kiva ja välillä taas yhdentekevä. En koskaan oikein ymmärtänyt hänen ajatustapaansa, ja sama koskee myös Kotomine Kireitä. Kiinnostavimmat hahmot ovat mielestäni nämä palvelijat
joista Saber ja Gil on parhaita jotka ovat menneisyyksineen kaikkineen tosi.. kiinnostavia. Ainoa isäntä, josta silleen oikeesti oikeesti edes piittasin, oli lutunen
Waver Velvet. Hänet minä olisin halunnut nähdä stay nightissakin.
Lempihahmona säilyi yhä edelleen Saber monista syistä. Pidän myös tosi paljon
Gilgameshista, joka on niin ärsyttävä ja itteesä täynnä että eihän sitä voi vihata.
Monet ovat kehuneet animaatiojälkeä aivan mahtavaksi ja vaikka miksi, ja se tosiaan näyttää pitkälti samantyyliseltä kuin alkuperäinen kuvitus, mutta välillä jotkut kohtaukset derppasi sen verran, että ihan häiritsi. Yleisesti ottaen animaatio kuitenkin on oikein siistiä. Musiikki taas on mahtavaa ja tosi hyvää ja mitä vielä, mutta ei ihme kun tekijänä on
Yuki Kajiura. Pidin molemmista alku- ja lopputunnareista.
Kannattaa ehdottomasti katsoa tämä sarja. Ei väliä niinkään kumman katsot ensin, Fate/Zeron vai Fate/stay nightin, minä pääsin mukaan "väärinpäin" katsomalla, mutta jos on katsonut zeron ensin on monet kohdat stay nightissa varmasti järkevämpiä (ja monet varmasti aika tyhmiä). Mutta kannataa katsoa, oikeasti.