Ensimmäinen luokka

Melkein kolmen vuoden päästä siitä, kun olen tänne pahaiseen viimeksi kirjoittanut, sain perjantain ja lauantain välisenä yönä yllättäen idean että heh, kirjotanpa jotain sinne yhteen blogiin. Mulla on koeviikko meneillään ja mun pitäis lukea, muttei kyllä yhtään huvita. Siksi siis täällä.

Katsoin perjantaina toista kertaa Ryhmä-X:ästä kertovan elokuvasarjan esiosan (prequel) X-Men: First Class (2011). Julkaisujärjestyksessä sarjan viides elokuva onnistuu pelastamaan franchisen, joka kolmannen ja neljännen elokuvan kömmähdysten jälkeen lähti syöksykiitäen alamäkeen. Ohjaaja Matthew Vaughn ja muut elokuvan teossa mukana olleet saivat fanien luottamuksen elokuvasarjaa kohtaan takaisin hienolla elokuvallaan.

Laajasti inhottujen kolmannen ja neljännen elokuvan jälkeen monesta tuntui, kuin X-Men-leffoja ei voisi enää pelastaa; pohjalla oltiin, eikä sieltä ollut enää nousemista. Totta puhuen, en edes vihannut kolmatta elokuvaa X-Men: Viimeinen kohtaaminen. Lukuisista virheistään huolimatta se oli viihdyttävä elokuva. En pitänyt, mitä monille hahmoille tehtiin, mutta toisinaan taas tuijotin ruutua suu ammollaan: "Vau! Toi oli niin siistiä!" En varmaan voi suhtautua neljänteen, Wolverinen soololeffaan X-Men Origins: Wolverineen, yhtä avoimesti, koska totta puhuen en liiemmin välitä Wolverinesta yksin (muiden ryhmäxläisten kanssa hän on oikein viihdyttävä). En kuitenkaan tuntenut mitään äärimmäistä kaunaa 20th Century Foxia kohtaan elokuvan jälkeen, lähinnä olin hieman hämmentynyt: "Mitähän tekemistä tuollakaan oli minkään kanssa?" Tästä huolimatta X-Men: First Classin jälkeen tuntui siltä, kuin leffasarjan taso olisi noussut kymmenen porrasta yhdellä harppauksella.

Viimeisen kohtaamisen tapahtumat tapahtuivat vuonna 2005, ja Originsissa hypättiin vuoteen 1979. First Class menee vielä kauemmas, 60-luvulle. Seuraamme nuorta Charles Xavieria (James McAvoy), juuri yliopistosta valmistunutta mutanttieksperttiä ja tämän ei-biologista sisarta, Raven Darkholmea (Jennifer Lawrence). He ovat kumpikin mutantteja: Charles on telepaatti, Raven osaa muuttaa muotoaan. Näppärä naistennaurattaja Charles ei voi ymmärtää miksi Raven, jonka todellinen olomuoto on sini-ihoinen, on niin epävarma ulkonäöstään eikä haluaisi olla mutantti. Toisaalla näemme Erik Lehnsherrin (Michael Fassbender), holokaustista selviytyneen magnetismia hallitsevan mutantin, jonka harrastuksiin kuuluu entisten natsien jäljittäminen ja tappaminen. Yhteen heidät tuo yhteinen vihollinen Sebastian Shaw (Kevin Bacon) ja tämän Helvetintulen klubi, jotka yrittävät Kuuban kriisissä saada aikaa ydinsodan, jotta ihmiset kuolisivat ja mutantit voisivat hallita maailmaa.

Erik, Charles, Shaw ja Emma Frost.

Erikin ja Charlesin välinen ystävyyssuhde on X-Menien parasta antia, ja sitä saadaan tässä elokuvassa roppakaupalla. Charles on tapansa mukaan viisas maailmanparantaja, mutta Erikiä ajavat elokuvan ajan täysin muut intressit, kuin maailman pelastaminen. Shaw sattui nimittäin holokaustin aikaan tappamaan Erikin äidin, minkä vuoksi Erik yrittää nyt saada Shaw'n päiviltä. Ja jos siihen kuuluu ydinsodan pysäyttäminen, niin olkoon sitten niin. Ensimmäinen Ryhmä-X toimii hienosti tiimissä, mutta osa hahmoista on silti samaa mieltä vihollisen kanssa mm. mutanttien ylivertaisuudesta ihmisiin nähden. Vaikka hän tässä elokuvassa onkin hyvisten puolella, Erik eli Magneto on yksi Marvelin tunnetuimpia pahiksia, ja yksi parhaista puolista hänen hahmossaan on se, että hänen motiivejaan ymmärtää ja niihin voi samaistua. Elokuvassa nähdään, että Erik ja Charles todellakin ovat ystäviä, heillä vain sattuu olemaan eri ideologiat, mikä tulee tulevaisuudessa asettamaan heidät toisiaan vastaan useita kertoja. He yrittävät molemmat ratkaista samaa ongelmaa - mutanttien kaltoinkohtelua - mutta lähestyvät sitä eri näkökulmista. Charles tahtoo mutanttien ja ihmisten voivan elää rauhassa yhdessä ja pyrkii luomaan yhteistyötä, Erik taas pelkään mutanttien joutuvan kokemaan holokaustin ihmisten toimesta ja taistelee sitä vastaan.

Kuten X-Men -elokuvissa aina, First Classissa on paljon hahmoja. Monet heistä jäävät aika taustalle, vaikka tärkeitä hahmoja olisivatkin, joten en nyt mainitse kaikkia. Erikistä ja Charlesista puhuin jo, joten otetaan seuraavaksi Raven eli Mystikko. Ravenille annettiin tässä elokuvassa isompi rooli, kuin hänellä on ennen ollut. Tästä jotenkin näkee, että tämä esiosa tapahtumineen on suunniteltu vasta edellisten elokuvien jälkeen. Mystikon taustasta Charlesin tavallaan siskona ei nimittäin ole aiemmin vihjattu puolella sanallakaan. Muutenkin on hieman hämmentävää katsoa, että vaikka tämä elokuva on kiva, se on osittain ristiriidassa muiden sarjan elokuvien kanssa. Iso osa näistä ristiriidoista kuitenkin kojataan sarjan seitsemännessä elokuvassa X-Men: Days of Future Pastissä. Mystikon osan laajentaminen ei minua haittaa, mutta vähän ikävää on ehkä se, ettei Jennifer kuulemma pidä tästä roolista juurikaan ja haluaa siitä eroon heti kun mahdollista.

Professori X, Ulvoja, Havok, Magneto ja Mystikko.

Toinen tärkeistä hahmoista on Hank McCoy eli Peto (Nicholas Hoult), joka on myös hyvin erilainen kuin muissa elokuvissa, mutta tässä se ei häiritse yhtään niin paljoa, sillä hänen kohdallaan muutos ja "aikuistuminen" on ihan ymmärrettävää. Hankin kehityksessä hahmona on järkeä, Ravenin suhteen muutos tuntuu epäloogiselta.

Shaw on kyllä vihollisena ällöttävä, ja hyvä niin. Katsojan ei ole tarkoituksena samaistua häneen, joten hän voi olla inhottava ja julma ilman, että välissä pitää keräillä jotain säälipisteitä. Myös muut Helvetintulen klubin jäsenet ovat ihan kivoja, vaikkei heistä paljoa saadakaan tietää. Heistä eniten ruutuaikaa saa Emma Frost (January Jones), ja hän taitaakin olla heistä mielenkiintoisin. Pahikset suorittavat roolinsa ihan hyvin, sillä heidän on tarkoitus olla vain pahiksia. Kaikki syvällisyys, traagiset menneisyydet, erimielisyydet jne. tulevat muilta hahmoilta.

Erikseen pitää vielä mainita joukkion ainoa ihminen, CIA:n agentti Moira MacTaggert (Rose Byrne). Hänet tullaan ilmeisesti näkemään tulevassa X-Men: Apocalypse -elokuvassa, ja minä ainakin olen kiinnostunut näkemään häntä lisää. Moira ei ole mitenkään ihmeellinen hahmo, mutta minusta hänen katsomisensa on ihan mukavaa.

Erik, Moira ja Charles tarkkailevat Emmaa ja Neuvostoliiton sotilaita.

Paras asia tässä elokuvassa on sen tapahtumien liittyminen oikeisiin historian tapahtumiin. Hahmot ihan oikeasti elävät 60-luvulla. Kylmä sota pauhaa ja Kuuban kriisi syttyy. Pidän itse todella paljon historiasta, ja oikeiden tapahtumien tällä tavalla elokuvaan liittäminen ja mukauttaminen on niin jännää! Historian liittäminen tällaisiin höpöhöpö-fantasialeffoihin on vähintään yhtä mielenkiintoista kuin oikeasti historiaan perustuvien elokuvien katsominen, ellei mielenkiintoisempaa. Lisäksi nähdään vielä esimerkiksi Erik Auschwitzillä, se tapa millä tekijät ovat liittäneet nämä asiat hahmoihin ja elokuvaan on ihana. Tämän elokuvan jälkeisessä Days of Future Pastissä oltiin Vietnamin sodan lopulla ja John F. Kennedyn salamurhastakin puhuttiin. Toivottavasti tulevissa osissa nähdään tätä samaa.

Elokuvan visuaalinen ulkonäkö on ihan kiva. Ylistystä pitää antaa soundtrackille, joka on aivan mahtava! Magneton teemaa ynnä muita kappaleita kuuntelee kyllä mielellään myös elokuvan ulkopuolella.

Juoni pysyy kasassa ja mielenkiintoisena elokuvan alusta loppuun. First Class on X-Menien parhaimmistoa, ja hyvä myös muihin supersankarielokuviin verrattaessa. Elokuva nojaa hahmoihin, jotka ovat onneksi hyviä, joten parhaiten elokuvasta saa irti kiinnittämällä huomiota hahmojen taustoihin ja väleihin muiden hahmojen kanssa. Katso avoimin mielin mitään suurempia eeppisyyksiä odottamatta, niin tulet varmasti pitämään tästä.

Elokuvan paras kohtaus on muuten Wolverinen cameo. Nauroin sille niin paljon.

★★★★☆